Naistenpäivä tänään. Vietin sitä itsekkäästi,  vain omat tarpeeni huomioiden.

Ostin jopa kukkasia (tulppaaneja), jotka toin kotiin koko perheeni iloksi. Jälkikasvu hieman ihmetteli, mutta nauttii kuitenkin kukista, joita meillä siis tosi harvoin tulee ostettua.

Päivän teemaan liittyen, luin kirjaa, joka kertoi salatusta perheväkivallasta, pettämisestä, yleensä naisen elämän risteyskohdista. Vaikea kirja, mutta monelle tätä päivää.

Kun elää perheen ainoana aikuisena (ja vielä naisena), miettii monesti, millaisen elämän kuvan antaa lapsilleen. Toivottavasti pystyn antamaan lapsilleni ne tarvittavat eväät, jotta he selvitytyvät elämässään eteenpäin, saavuttavat sen, mihin haluavat päästä.

Vaikeaa minulle on ollut myöntää se, että lapsilla on oma tahtonsa. He eivät elä elämäänsä meidän vanhempien tahdon mukaisesti. Heillä on omat toiveensa ja tavoitteensa, meidän vanhempien tehtävä on olla inhottavia ja kysellä heiltä ne pakolliset, entä sitten -kysymykset.

Kuopukseni on onneksi vielä niin nuori, että hänen tulevaisuutensa on vielä kaikin puolin avoinna. Vanhemmat lapseni ovat jo ensimmäiset valintansa tehneet, toivottavasti he eivät ole kovin pettyneitä siihen, mitä valitsivat. Jokainen kuitenkin itse joutuu omien valintojensa kanssa elämään.

Äitinä, vanhempana voin vain tukea lapsiani heidän omissa valinnoissaan.