Luin peräjälkeen kaksi Patricia Cornwellin kirjoittamaa Kay Scarpetta -dekkaria. Täytyy sanoa, että vähän on väljähtänyt tämä tarina. Scarpetta oli toki sekä tässä Raatokärpänen, että aiemmin lukemassani Viimeinen piiri -kirjassa oma itsensä. Mutta jotenkin kirjat eivät vain sytyttäneet. Ehkä minulle tuli liian pitkä tauko näiden kirjojen kanssa, tai jotain muuta.

Ehkä sitä vain väsyy kirjojen kautta suoraan silmille hyppäävään raakuuteen. Miten pahoja ihmiset voivat toisilleen olla? Ja jotenkin tuntuu, että nämä kaksi kirjaa vielä oikein alleviivasivat sitä pahuutta.