Eilen illalla juttelin sätissä Justiinan kanssa. Pohdimme elämän kulkua, avioeroa, entisiä miehiä ja kaikkea muutakin. Siinä tuli myös puheeksi oman vanhemman kuoleminen. Justiinan isä kuoli pari kuukautta sitten ja hänellä on ollut tosi rankkaa sen jälkeen. Pikkuhiljaa kuitenkin pahin suru alkaa väistyä ja oma elämä valtaa taas tilaa.

Nettituttavista saattaa tulla yllättäväkin läheisiä. Yhteinen kokemustausta yhdistää. Minun ja Justiinan kohdalla se on avioero ja teini-ikäiset lapset.

Tuon keskustelun aikana tuli mieleen, että omat vanhempanikin alkava olla jo aika iäkkäitä. Ehkä minun kannattaa kuitenkin suunnata työnhaku ja muu tulevan elämän suunnittelu suhteellisen lähelle tätä nykyistä asuinpaikkaa. Jossain vaiheessa vanhemmat saattavat tarvita tyttärensä apua, joten välimatka kannattanee pitää suhteellisen lyhyenä.

Työpaikka minun on kuitenkin saatava. Mieluiten tietysti vakinainen, tai niin vakinainen kuin näinä aikoina on mahdollista. Pitkäaikainen sijaisuuskin kelpaa. Hemmetti, kun sitä vakipaikkaa ei millään tahdo löytyä. Ja sitten vielä kehtaavat sanoa, että kuntia uhkaa työvoimapula. No, ainakin tällaisella henkilöstön kohtelulla se on mahdollista.

Ehkäpä sitä vakipaikkaa odotellessa pitäisi aloittaa kovastikin uutta projektia painonhallinnassa. Vuoden vaihteessa aloitin entisen, ja tulos tällä hetkellä on +- 0. Paino putosi muutaman kilon ja nyt ne muutamat kilot ovat tulleet takaisin. Että uuden pyörän kans vain maantielle ja vähemmän mussuttamista päätteen tai pöydän ääressä.