Kun päätin aloittaa vuoden lukemalla fantasiakirjoja, niin aloitettiin sitten kunnolla. Minulla oli vuoden alussa muutama päivä lomaa ja niinä päivinä ahmaisin David Eddingsin kirjoittaman Belgarionin tarun kaikki viisi kirjaa. Harmittamaan jäi vain, että jatko-osat (Malloreanin taru) eivät olleet kaikki kirjastossa paikalla, joten niiden lukeminen jää odottamaan myöhempää aikaa.

Belgarionin taru kertoo orpopojasta, Garionista, joka asuu lapsuutensa maatilalla, tätinsä hoivissa. Hänen elämänsä alkaa muuttua, ja maailman tapahtumat vievät hänet mukanaan. Poika havaitsee olevansa keskellä seikkailua, mukanaan joukko ystäviä. Näistä kaksi, vanha mies nimeltä Belgarath ja Garionin Pol-täti, osoittautuvat olevan mahtavia velhoja. Selviää myös, että Garionilla on myös lahja velhouteen, ja hän ottaakin käyttöön todellisen nimensä, Belgarionin.

Kirjasarjan lukemisessa monenteen kertaan (lukukertoja en tosiaankaan ole laskenut) on etunsa. Nyt jaksoi hymyillä vuorosanoille ja tapahtumille, jotka selvästi ennustivat tapahtumia loppuosissa.