Olihan viikonloppu.

Kun kurssilta selvisin, alkoi kuopuksen kanssa vääntäminen. Hänen olisi pitänyt saada neuloa, virkata, maalata kangasta - kaikkea yhtäaikaa. Kun virkkaamisella aloitti, ja työ ei oikein onnistunutkaan, tuli itku. Kun yritin neuvoa, tuloksena oli vain itkua ja kitinää, ettei hän osaa mitään, kun kerran nytkin meni väärin. Ja sitten purettiin työ, jota oli tehty jo useampana iltana. Neulomisen kanssa kävi samalla tavalla. Ei muka onnistunut ei sitten mitenkään. Ja lopulta kävi niin, että hän purki neuletyönsä myös. Kun kerran silmukat tippuivat puikolta.

Kankaan maalaaminen kangasvärein jäi odottamaan seuraavaa päivää, kun hankittua valkoista kangasta ei löytynytkään mistään. Ja sekin oli tietysti äidin syy, että kangaspalasta ei löytynyt. Eihän kuopus koskaan itse mitään hukkaa, eihän?