Kai kesä alkaa olla jo virallisesti ohi, kun syyskuuta jo eletään. Ei kyllä uskois, kun tuolla ulkona puuhastelee. On lämmintä ja hiki virtaa selkää pitkin, kun jotain tekee. Tosin lämpöasteita ei ihan yhtä paljon ole kuin kesällä, taitaa alle kahdenkymmenen jäädä. 

Tämän päivän ohjelmassa on ollut ihan normaaleja kotihommia, pyykinpesua, nurmikon leikkuuta ja pihan siistimistä muutenkin. Oksasaksien kanssa kuljin pitkin pihaa ja saksin pois liikaa levinneitä pensaita ja puiden vesoja. Tuo palsamipoppeli varsinkin on kova leviämään. Nopeakasvuinen, ja hyvän tuoksuinen puu, mutta tekee juurivesoja aivan liikaa. Olenkin jo viime keväänä kaulannut yhden poppelin mutta vielä en uskalla sitä kaataa, katsotaan, miten se jaksaa keväällä. Vieläkö jaksaa tehdä lehtiä. Ehkä sitten ensi kesänä on puunkaatohommien aika. 

Tyttären kanssa ideoimme, että jos jättäisi siihen runkoa muutaman metrin, ja siihen voisi sitten ripustaa kynttilälyhtyjä tai jotain muuta koristetta kesäisin tai syksyisin. Mutta katsotaan nyt, mitä tulevana suvena keksitään.

 Kanerva_11.jpg

Kanerva kukki näin komeasti vielä viikko sitten, toki suurin osa oli jo looettanut kukinnan, mutta joku myöhäinen yksilö oli vielä kukassa.