Viime viikolla torstaina tuli lunta oikein urakalla. Ja tähän asti lumi on maassa pysynyt. Tosin alkuviikosta varmaan lumenrippeetkin katoavat, kun on luvattu märkää ja lauhaa säätä.

lumimyrsky.jpg

Työpaika ikkunasta näytti tällaiselta, kun lunta oikein taivaalta tuli. Pikkuisen jännitti ajella kotiin ja sitten vielä perjantaina töihin, kun oli vielä kesärenkaat autossa. Onneksi saimme kuitenkin jo perjantaina aikana renkaat vaihdettua - enää ei nopeat sään muutokset kylmään suuntaan yllätä. Tai ainakaan tämän syksyn aikana.

Esikoinen tuli syyslomalle, ja ehtihän kokonaisen päivän viipyä tässä meillä, ja lähti sitten mökille. No, toinen yö tulee sitten, kun hän on lähdössä taas opiskelupaikkakunnalle.

Viikonlopun aikan tuli tehtyä myös metsäretki, mutta kun koneaika on ollut nyt viikonlopun aikana rajallista, niin lisäilen niitä kuvia myöhemmin.