Kävin tänään pitkästä aikaa vanhempieni luona sunnuntaivierailulla. Monena viikonloppuna harrastukset tai sitten pihatyöt ovat vieneet ajan niin kokonaan ettei ole vierailulle ehtinyt.

Mukavaa oli käydä lapsuuskodissa pitkästä aikaa, ja tutustua kotikylästä tehtyyn kyläkirjaan. Tuttuja paikkoja ja ihmisiä löytyi kirjan kuvista.

Saimme myös ihailla syksyn satoa - äitini ja sisareni olivat innostuneet kokeilemaan maissin kasvattamista ja komeita maisseja olivat saaneetkin kasvamaan. Olivat osan maissinvarsista laittaneet kukiksi portaalle - komeita olivat siinäkin.

maissit1.jpg

maissit2.jpg

Oma syksyn satoni on kovin vaatimatonta näihin verrattuna, kun en juuri kasvimaata hoitanut ja viinimarjatkin kuivuivat ja tippuivat pensaista. Mutta jospa ensi kesänä paneutuisi omaan satoon enemmän.