Nyt on ollut intoa myös lukea kirjoja, olen lueskellut uusia ja vanhoja, luettuja ja ennen lukemattomia kirjoja kaiken muun touhun lomassa.

Agatha Christien Kurpitsajuhla osoittautui mukaansa tempaavaksi dekkariksi. Kirjassa 11-vuotias liioitteluun taipuvainen tyttö hukutettiin kesken lasten kurpitsajuhlan. Juhlassa mukana ollut vieras pyysi Hercule Poirotin apuun, ja niin tarina sai ratkaisunsa. Kun nyt vuosien jälkeen olen lukenut Christien kirjoja uudelleen, niin olen huomannut että minua kiehtoo yhä enemmän tapa, jolla asiat näissä kirjoissa selviävät. Poirotilla ei ole intoa tutkia mahdollisia johtolankoja rikospaikalta, hän selvittää tosiasiat ja myös sen, mitkä asiat rikoksen tapahtumapaikalla olleiden menneisyydessä ovat saattaneet vaikuttaa tapahtuneeseen. Mielenkiintoista.

Tad Williamsin Varjojen leikki 2, Mustan maan salaisuudet jatkaa  fantasiaseikkailua, tarinaa magiasta ja mysteereistä, kunniasta ja petoksesta. Tarina etenee jokseenkin verkkaisesti, mutta kunhan saan trilogian viimeisen kirjan luettua, tiedän miten tässä kävi. Eli koukkuun olen jäänyt.

Anna-Leena Härkösen Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia -teos pitää sisällään Image -lehdessä vuosina 2000-2003 ilmestyneitä kirjoituksia. Näitä oli ilo lukea, Härkösen tyyli herätti monesti hymyn kasvoille, kirjoitukset käsittelivät elämän ja naisena olemisen suuria ja pieniä kysymyksiä.

Vielä luin (tai suorastaan ahmin kuten nuorempana) Lucille Andrewsin Kaukaiset rannat -kirjan. Kirja kertoo englantilaisesta sairaanhoitajasta, joka pelastaa tuntemattoman nuoren miehen. Päähenkilöt tapaavat toisensa odottamattomissa olosuhteissa ja - no jokainen joka on tämän tyyppisiä kirjoja lukenut, tietää, miten sitten lopulta kävi.

Mutta joskus on ihan kiva vain lukea, sen syvällisemmin lukemaansa ajattelematta. Kunhan vain luetun jälkeen jää hyvä mieli.