Tai itse asiassa kirjat ovat melko uusia molemmat, mutta toinen jo ties kuinka monennella uusinta lukukerralla.

Uusintaluennassa oli siis Harry Potter ja kuoleman varjelukset, kirjasarjan viimeinen kirja. Tällä kertaa yritin lukea kirjan hitaasti, jotta varmasti saisin kaiken siitä irti. No - jostain syystä vain tarina imaisee edelleen mukaansa, ja olen varma, että seuraavalla kerralla taas löydän jotain uutta kirjasta. Uutta tai unohtunutta, ihan heti en kuitenkaan tartu uudelleen Pottereihin.

Ensimmäistä kertaa luin Cathy Kellyn Rakkauden kielioppi -kirjan. Pidän näistä Kellyn kirjoista, sillä ne ovat mielestäni juuri sopivan kevyitä, positiivisia ja helppoja luettavia. Yleensä niistä jää vielä oikein hyvä mieli siinä vaiheessa kun kirjan laskee käsistään. Tämäkään kirja ei siltä osin tehnyt poikkeusta.