Luulin jo, että saan tämän kesän pysyä irti varsinaisesta vastuusta, mutta niinpä vain näyttää olevan, että suuntaan tulevana perjantaina töiden jälkeen kohti Kinnulaa. Siellä pidetään alueemme pesisnuorten alueleiri, ja lähden jälleen F-junioreiden huoltajaksi sinne.

Tilanne tuli eteen, kun kummallekin F-junnujen varsinaisella vetäjälle tuli este. Toisaalta harmittaa, toisaalta on ihan kivakin lähteä. Vähän vain huolettaa jättää teini-ikäiset pojat päineen tänne kotiin, sitä kun ei sitten tiedä, millainen sotku täällä odottaa, kun kotiudun kuopuksen kanssa.

Niin, siinä vielä yksi syy, miksi oikeastaan suostuin lähtemään leirille. Oma kuopus osallistuu myös leirille ja päsen tällä varjolla katsomaan hänen pelejään.