Mikä lie innostuksen puuska iski tänään, kun sain itseni kiskottua sohvan nurkasta ja suunnattua kuopuksen kanssa kävelylenkille. Ilma oli mitä mainioin, pikkuisen pakkasta ja kirkas aurinkoinen sää. Kävelimme reilun tunnin lenkin, kävimme katsomassa onko tuttuja mäenlaskussa ja sitten kävimme vielä talvisella uimarannalla.
Vesi oli jäässä ja jäät olivat ihan järven pohjassa, joten uskaltauduimme kävelemään myös jään päällä. Vaikka kuinka tiesimme, että siinä ei ole vettä alla, jään narahtelu vei molemmat vakaviksi. Emme sitten kovin kauan viipyneetkään järvenjäällä, vaan suuntasimme takaisin kovalle maalle.

Kotimatkalla kuopukselle tuli jo kylmä, oli liian vähän vaatetta päällä kuitenkin. Ettei vain olisi sairastumassa.

Aikaisemmin päivällä olin jo rehkinyt pihan lumityöt, käynyt tyhjentämässä ruoanjätteitä kompostoriin ja vielä tyhjäsin roskakoritkin. Kummallista ahkeruudenpuuskaa sunnuntaipäivälle! Mutta nyt on kuitenkin hyvä mieli, kun sai jotain kotihommiakin tehtyä.

Ja olihan meillä vieraskin viikonloppuna - kummipoika tuli aloittamaan omaa talvilomaansa vierailemalla täällä serkkujen luona. Mukavaa oli.